ilmastotiekartta ilmastotyö pohjois-savo seuranta verkostotyö

Pohjois-Savon ilmasto-, kiertotalous- ja biotalousryhmän kesäkokous järjestettiin Kallaveden äärellä

Pohjois-Savon ilmasto-, kiertotalous- ja biotalousryhmä kokoontui kesäkuussa Kallaveden laineille. Agendalla oli Pohjois-Savon ilmastotiekartan seurannan indikaattorit sekä ilmastotiekartan toimenpiteiden keskinäisriippuvuus -työhön tutustuminen. Ryhmä kiitti väistyvää puheenjohtajaa, maakuntajohtaja Marko Korhosta ja osallistui leikkimieliseen Legomaster Pohjois-Savo -kisailuun.

Marko Korhosen viimeinen kokous ryhmän puheenjohtajana – siirtyy Pohjois-Savon hyvinvointialueen johtajaksi elokuussa

Pohjois-Savon ilmasto-, kiertotalous- ja biotalousryhmän tapaaminen järjestettiin M/S Queen R -laivalla kokousristeilyn hengessä. Ryhmän puheenjohtajana alusta saakka toiminut maakuntajohtaja Marko Korhonen siirtyy elokuussa Pohjois-Savon hyvinvointialueen johtajaksi ja samalla jättää ryhmän puheenjohtajuuden. Kiitimme Markoa hyvän yhteishengen rakentamisesta ja ilmastoasioihin ottautumisesta. Kiitoksena luovutimme kesälukemiseksi Finlandia-ehdokkuudella palkitun Hyvän sään aikana -kirjan.

Maakuntajohtaja Marko Korhoselle ojennetaan kukkakimppu ja lahjakassi
Pohjois-Savon ELY-keskuksen Tommi Huttunen (oikealla) sekä Tapio Kettunen (toinen oikealta) ojensivat Marko Korhoselle (vasemmalla) kukkakimpun sekä lahjakassin kiitoksena puheenjohtajuudesta.

Pohjois-Savon ilmastotiekartan seurannan indikaattorit sekä tiekartan toimenpiteiden keskinäisriippuvuus -työ kirvoittivat keskustelua

Pohjois-Savon ilmastotiekartan seurantaa varten on ensimmäistä kertaa koottu seurannan indikaattoreita. Hiilineutraali Pohjois-Savo -hankkeen ympäristöasiantuntija Hanne Siikström (Pohjois-Savon ELY-keskus) esitteli indikaattoritiedot ja ryhmä kävi niistä vilkasta keskustelua. Erityisesti keskusteltiin luonnon monimuotoisuuden heikkenemisen haasteista sekä indikaattoritietojen reaaliaikaisuudesta. Monet tiedot on saatavilla takautuvasti useamman vuoden takaa, ei juuri tähän hetkeen. Ryhmä hyväksyi esitellyt indikaattorit, jotka tulevat myös julkisesti nähtäville.

Savonia-ammattikorkeakoulu on koordinoinut ilmastotiekartan toimenpiteiden keskinäisriippuvuuden arviointia. Mukana ovat mm. Aalto-yliopisto, Suomen ympäristökeskus ja Pohjois-Savon ELY-keskus. Työpajatyöskentelyyn on osallistunut asiantuntijoita useammista organisaatioista. Tki-asiamies Miika Kajanus (Savonia-amk) esitteli arviointityötä ja alustavia tuloksia. Ryhmä oli hyvin kiinnostunut riippuvuuksien esille tuomisesta, joka on ilmastokysymyksissä keskeisessä roolissa.

Ryhmän jäsenet istuvat pöydän ääressä rakentamassa legoilla
Ryhmän jäsenet Heikki Sirviö (vasemmalla), Jari Kauhanen (keskellä) ja Kaija Savolainen (oikealla) ratkaisemassa luonnon monimuotoisuuden heikkenemisen haastetta legojen avulla.

Ryhmäläisten luovuutta testattiin legoilla rakentamisen kautta

Kokouksen jälkeen nautimme Kallaveden laineiden liplatuksesta ja kahvista. Kahvittelun lomassa ryhmäläisille annettiin tehtävä, jossa heidän piti ratkaista ilmastonmuutokseen liittyviä haasteita. Ratkaisut kehiteltiin pienryhmissä legoilla rakentamisen avulla. Ryhmäläiset ottautuivat tehtävään intohimoisesti ja keksivät upeita ideoita, jotka esiteltiin myös muille. Luovista ratkaisuista ja heittäytymisestä päätellen kyseessä olisi hyvin voinut olla Legomaster Pohjois-Savon osakilpailu!

Legorakennelma
Kuvassa yhden ryhmän näkemys siitä, kuinka voimme vahvistaa Pohjois-Savon metsien hiilinieluja.

Mikä on Pohjois-Savon ilmasto-, kiertotalous- ja biotalousryhmä?

Pohjois-Savon ilmasto-, kiertotalous- ja biotalousryhmä on perustettu maakunnan yhteistyöryhmän (MYR) päätöksellä toukokuussa 2021, samalla kun Pohjois-Savon ilmastotiekartta julkistettiin. Ryhmä on muodostettu Pohjois-Savon ilmastotiekartan ohjausryhmän kokoonpanon pohjalta.

Ryhmän keskeisimmät tehtävät ovat:

  • Pohjois-Savon ilmastotiekartan toimeenpano ja seuranta
  • Ilmastotiekartan toteutumisen raportointi maakunnan yhteistyöryhmälle kerran vuodessa
  • Maakunnalliseen ilmasto-, kiertotalous- ja biotaloustyöhön liittyvä tiedonvaihto

Jaa julkaisu

Lisää kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *