Nuorten ajatuksia tulevaisuudesta ja siihen vaikuttamisesta on selvitetty kansallisella tasolla useampaankin otteeseen, mutta pohjoissavolaisten lasten ja nuorten ajatuksista tietoa löytyy vähemmän. Halusimme selvittää miten juuri täällä asuvat näkevät yhteisen ja oman tulevaisuuden ja kokevatko he, että tulevaisuuteen on mahdollista vaikuttaa. Kokosimme Sitran tulevaisuusbarometrin kysymyksistä pohjoissavolaisille oman tulevaisuuskyselyn, jonka lähetimme helmikuussa 2025 kaikkiin Pohjois-Savon kuntiin. Vastauksia kertyi lähes 900, 16 eri kunnasta.
Tulevaisuuskyselyn mukaan tulevaisuus kiinnostaa 73 % vastaajista. Vain 6 % vastaajista koki, ettei tulevaisuus ole kiinnostava. 68 % vastaajista koki, että meidän on mahdollista vaikuttaa siihen, millaiseksi tulevaisuus muodostuu ja jopa 81 % koki voivansa vaikuttaa siihen, millaiseksi oma tulevaisuus muodostuu. 5 % vastaajista oli sitä mieltä, että omaan tulevaisuuteen ei voi vaikuttaa. Vaikka tulevaisuuteen koettiin mahdollisena vaikuttaa, tulevaisuuteen vaikuttamisen keinoista ei oltu aivan yhtä tietoisia, 54 % vastaajista oli käsitys siitä, millä keinoilla tulevaisuuteen voi vaikuttaa.

22 % vastaajista ilmoitti odottavansa tulevaisuutta innolla ja näkevänsä siellä paljon mahdollisuuksia. Suurin osa vastaajista, 40 %, kertoi, että suhtautuminen tulevaisuudessa vaihtelee. Välillä tulevaisuus näyttäytyy valoisana, välillä taas pelottaa. 21 % vastaajista kertoi elävänsä tätä päivää, eikä tulevaisuus kiinnosta.

Kysyttäessä oman kotikunnan tulevaisuutta ja koko Suomen tulevaisuutta, suurin osa vastaajista koki, että tulevaisuus ei näytä paremmalta, mutta ei myöskään huonommalta kuin nyt. 27 % vastaajista näki oman kotikuntansa tulevaisuuden parempana kuin nyt, huonompana sen näki 25 %. Suomen tulevaisuuden näki parempana 33 % vastaajista ja huonompana 25 %.


Kysyttäessä ilmastonmuutoksesta, suurin osa vastaajista näki, että ilmastonmuutos ei vaikuta omassa arjessa vielä, mutta tulevaisuudessa hieman. 27 % koki, että ilmastonmuutos vaikuttaa omassa elämässä jo nyt. 19 % koki, että ilmastonmuutos ei vaikuta nyt, eikä tulevaisuudessa.

Nuorilta kysyttiin myös mikä antaa toivoa tulevaisuuteen, kun ajatellaan viittä seuraavaa vuotta. Vastauksissa mainittiin koulu, opiskelumahdollisuudet ja koulutus, oma perhe, sukulaiset ja ystävät, pois muutto, vapaus tehdä enemmän asioita, liikunta ja urheilu, raha, kasvavat vaikuttamismahdollisuudet, mopo- ja ajokortti. Suurin osa vastaajista ei kuitenkaan osannut nimetä mitään.
Kiinnostavaa sanottavaa tulevaisuudesta koettiin olevan omalla isällä, äidillä, omalla perheellä ja presidentillä. Mainintoja saivat myös poliitikot sekä Jumala ja Raamattu.
