ilmastotiekartta

Pohjois-Savon ilmastotiekartta kommentoitavana 8.4. saakka

Pohjois-Savon ilmastotiekarttaa on valmisteltu avoimesti sekä laajassa yhteistyössä syksyn ja talven aikana. Ilmastotiekartan luonnos on kommentoitavana 15.3.-8.4.2021 välisen ajan. Tiekartassa kuvataan maakunnalliset ilmastotyön hiilineutraaliustavoite sekä keskeiset painopisteet ja niiden toimenpiteet. 
 
Pohjois-Savon ELY-keskuksen koordinoima Hiilineutraali Pohjois-Savo (HIMA) -hanke on koordinoinut ilmastotiekartan valmistelua ja avannut luonnoksen kommenteille Vaikuta-sivulle.

Kommentteja pyydetään hiilineutraaliuden tavoitevuodesta, painopisteistä ja toimenpiteistä. Hiilineutraaliutta tavoitellaan vuoteen 2030 tai 2035 mennessä, jolloin viimeistään kasvihuonepäästöjen ja hiilinielujen tulisi olla yhtä suuria.  

Parhaillaan valmistellaan useita rahoitus- ja elvytysohjelmia, joissa kaikissa otetaan ilmastoasiat vahvasti huomioon. Siksi juuri nyt on oikea hetki tunnistaa Pohjois-Savon kannalta tärkeimmät ja vaikuttavimmat toimet. Vihreässä siirtymässä on huomioitava myös oikeudenmukaisuus ja se, että maakunnan elinvoimaa voidaan edelleenkin vahvistaa, muistuttaa johtaja Jari Mutanen Pohjois-Savon ELY-keskuksesta. 

Ilmastotyössä huomioidaan maakunnan kehittämisen kärjet ja nuorten huoli ilmastonmuutoksesta 
 
Pohjois-Savon ilmastotiekartan painopisteinä ovat vahva ilmastokulttuuri, kiertotalous, hiilensidonta, puhdas energia ja ilmastoturvallisuus. Toimenpiteissä on huomioitu myös maakunnan kehittämisen, tutkimuksen ja koulutuksen kärjet. 

Vaikuttava ilmastotyö on otettu yhteiseksi asiaksi. Työpajoihin osallistui viime syksyn ja kuluvan talven aikana yli 300 henkilöä 63 organisaatiosta. Olemme erittäin tyytyväisiä siihen, kuinka sidosryhmät ovat osallistuneet tiekartan valmisteluun, toteaa ilmastoasiantuntija Tapio Kettunen Pohjois-Savon ELY-keskuksesta. 

Nuorten huoli ilmastonmuutoksesta ja vaikutusmahdollisuuksista on näkynyt myös tiekarttaa valmisteltaessa. Siksi ELY-keskus pyytää nuorten kommentteja ja näkökulmia ilmastokyselyn kautta. Vastauksia hyödynnetään tiekartan taustoittamisessa ja jalkauttamisessa.

Nuorten ilmastokyselyyn voi vastata osoitteessa https://link.webropol.com/s/nuoret-ilmasto.

Lisätietoja

Ilmastoasiantuntija Tapio Kettunen, Pohjois-Savon ELY-keskus, 029 502 6710 
Johtaja Jari Mutanen, Pohjois-Savon ELY-keskus, 029 502 6830 
Projektityöntekijä Hanne Siikström, Pohjois-Savon ELY-keskus, Hiilineutraali maakunta – Pohjois-Savo (HIMA) -hanke, 029 502 6075 
 
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi 
 
Pohjois-Savon ELY-keskus koordinoi maakunnallista Hiilineutraali maakunta – Pohjois-Savo (HIMA) -hanketta, jota rahoittaa Pohjois-Savon liitto. Hanke saa tukea Euroopan aluekehitysrahastosta ja Pohjois-Savon kehittämisrahastosta. 


 

Logorivi

Jaa julkaisu

Kommentit

  1. Jos näissä hiilensidonta laskelmissa huomioitaisi todelliset luvut ja oikein niin tämä maakunta olisi varmasti hiilinegatiivinen vahvasti.
    Esimerkiksi täällä tuotetaan paljon puuta ja elintarvikkeita joita viedään muualle suomeen ja ulkomaille. Nyky laskelmissa metsästä otettu puu lasketaan meidän päästöiksi, vaikka se pitäisi olla sen loppukäyttäjän päästö ja meidän hiilen sidontaa, näin myös elintarvikkeissa ja muissakin tuotteissa.
    Suotkin pitäisi olla mukana hiilensidonta laskelmissa.

    Myös kansainvälisesti katsottuna pitäisi ymmärtää meidän erilaiset olosuhteet, talvella parhaiten toimii fossiilisten käyttö, joskin se pitäisi kohdentaa sellaisiin kohteisiin mitkä on vaikeampi korvata muilla energia muodoilla. Aurinko ja tuuli energia ja sähköautot sopii parhaiten lähempänä päiväntasaajaa oleviin maihin.
    Öljyn lämmityskäytöstä kiinteissä ja jatkuvasti lämpiminä olevissa kohteissa pitäisi päästä eroon, ne on helpompi korvata muilla keinoilla.

Lisää kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *