blogit

Myötätuulta ilmastoasioissa – Jari Mutasen blogi

Tämän vuoden aikana olemme käynnistäneet uudelleen maakunnallisen ilmastoasioiden suunnittelun. Kymmenisen vuotta sitten laadittu Savon ilmasto-ohjelma jäi osittain taloudellisen taantuman ja julkisen talouden vajeen jalkoihin. Nyt tuntuu olevan sopiva hetki palata näihin teemoihin uudestaan. Ilmastonmuutos on noussut entistäkin merkittävämmäksi asiaksi yhteiskunnassa. Maailman laajuisesti kasvihuonekaasupäästöjä ei ole saatu vähennettyä vaikkakin meillä Pohjois-Savossa on tehty hyvää työtä. Kymmenessä vuodessa olemme vähentäneet päästöjämme kolmanneksella. Silti olemme vielä suhteellisen kaukana hiilineutraaliista maakunnasta.

Vielä ei ole myöhäistä toimia. Vaikka monesti tulee ajateltua, että tointaako täällä Pohjois-Savossa ryhtyä toimeen, kun muualla eletään miten sattuu, eikä meidän päästöillä ole kummoistakaan vaikutusta. Maapallomme on kuitenkin yhteinen ja olemme sitä kautta riippuvaisia globaalista toiminnasta. Ja näin vastuukin kuuluu meille kaikille.

Jos joku aika sitten ilmastoasia jäi vähän muiden asioiden jalkoihin, on nyt ollut merkille pantavaa, että koronapandemia ei ole jyräämässä ilmastoasioiden yli. EU haluaa käyttää kolmasosan kaikesta rahoituksestaan ilmastomyönteisiin toimiin. Myös tulevan kauden rakennerahasto- ja maaseutuohjelmat painottavat vähähiilisten ratkaisujen edistämistä. Nyt on siis oikea hetki tarkastella, mihin toimiin meidän kannattaa maakunnassa ryhtyä, jotta saadaan hyödynnettyä tarjolla oleva rahoitus.

Muutoinkin asialla on hyvää myötätuulta takana, vaikka meillä ei maakunnassa tuulivoimaa vielä kolmea voimalaa enempää olekaan. Alkuvuodesta valmistui Järvi-Suomen maaseudun ympäristö- ja ilmasto-ohjelma. Kuopio viimeistelee oman ilmasto-ohjelman päivitystä. Navitas Kehitys Oy:n vetämässä KESTO-hankkeessa suunnitellaan konkreettisia toimia yhdeksän kunnan alueelle. ELY-keskus ja maakuntaliitto ovat rakentamassa tiekarttaa kohti hiilineutraalia maakuntaa yhdessä maakunnan toimijoiden kanssa. Tärkeintä on toimia yhdessä ja hyvässä vuorovaikutuksessa, jotta löydetään parhaat reitit ja vältetään umpikujat.

Tervetuloa mukaan matkalle hiilineutraaliin Pohjois-Savoon!

Jari Mutanen
Johtaja, Ympäristö ja luonnonvarat
Pohjois-Savon ELY-keskus


Jaa julkaisu

Lisää kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Nimesi julkaistaan kommenttien yhteydessä, joten käytä nimimerkkiä jos haluat kommentoida nimettömänä. Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä*.