Pohjois-Savon ilmastotiekartan seurantatiedot osoittavat, että Pohjois-Savon ilmastopäästöt ovat edelleen laskussa. Pohjois-Savon kasvihuonekaasupäästöt ovat laskeneet vuosina 2007–2022 yli kolmanneksella (37 %) ja samoin ovat tehneet myös asukaskohtaiset päästöt (35 %). Vuonna 2021 laaditun ja vuonna 2023 päivitetyn ilmastotiekartan seurantatiedot on koottu kolmannen kerran. Vuosittaisessa seurannassa tuodaan esille maakunnassa tehtyjä ilmastotoimia ja niiden vaikuttavuutta.
– Käynnissä oleva murros energiasektorilla näkyy myös ilmastopäästöissä. Esimerkiksi kaukolämmityksen päästöt Pohjois-Savossa ovat laskeneet 59 prosenttia ja sähkölämmityksen päästöt 70 prosenttia vuosina 2007–2022, Pohjois-Savon ELY-keskuksen johtava ilmastoasiantuntija Tapio Kettunen kertoo.
Kiertotaloudessa on vielä paljon hyödyntämätöntä potentiaalia Pohjois-Savossa
Kiertotalouden seurantaindikaattoreiden mukaan kiertotaloustoimialojen liikevaihto on kasvanut viime vuosina. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2021 Pohjois-Savon kiertotaloustoimialojen liikevaihto oli 397,6 miljoonaa euroa, kun vuonna 2022 liikevaihto oli 358 miljoonaa euroa.*
– Ilmastonmuutoksen hillinnän ja kiertotalouden edistämisen lisäksi meidän tulee myös sopeutua ilmastonmuutokseen. Aloitamme syksyllä Pohjois-Savon ilmastonmuutokseen sopeutumissuunnitelman valmistelun yhdessä alueen toimijoiden kanssa. Lisäksi päivitämme maakunnan hiilitasetiedot, joissa huomioidaan myös maankäyttösektorin nielut ja päästöt, Hiilineutraali Pohjois-Savo – vastuullisesti ja vaikuttavasti (HIPOVA) -hankkeen toteutusta kuvaa hankkeen ilmastoasiantuntija Anna Peltosaari.
Ilmastotiekartan toimeenpanosta ja seurannasta vastaava Pohjois-Savon ilmasto-, kiertotalous- ja biotalousryhmä kävi läpi maakunnassa toteutettuja ilmastotoimia 4. kesäkuuta pidetyssä kokouksessaan.
– Pohjois-Savon ilmastotyön erityispiirre on vahva alueellinen verkostotyö. Käynnissä on useita yhteistyöhankkeita kiertotalouden, hiilensidonnan ja ilmastonmuutokseen sopeutumisen vahvistamiseksi maakunnassa. Kunnat ovat jatkaneet tuloksellista yhteistyötä ilmastosuunnitelmiensa toteuttamisessa, kehuu Pohjois-Savon ilmasto-, kiertotalous- ja biotalousryhmän puheenjohtajana toimiva maakuntajohtaja Tytti Määttä Pohjois-Savon liitosta.
*Tietoja on päivitetty 21.10.2024 niissä havaitun virheen vuoksi.
Tutustu seurantaraporttiin ja tehtyihin toimenpiteisiin
Kymmenet pohjoissavolaiset organisaatiot toteuttavat ilmastotiekarttaa. Organisaatiot raportoivat vuosittain teoistaan Pohjois-Savon ELY-keskukselle, joka kokoaa tiedot seurantaraporttiin ja lisää ne Pohjois-Savon ilmastotiekartan verkkosivulle. Ilmastotiekartta sisältää viisi painopistettä ja 113 toimenpidettä. Organisaatioiden esimerkit toteutuksesta löytyy klikkaamalla kutakin tiekartan toimenpidettä. Tutustu ilmastotiekarttaan ja sen toteutukseen tästä linkistä.
Pohjois-Savon ilmastotiekartan seurantaraportti 2024:
Lisätietoja antavat:
Tapio Kettunen, johtava ilmastoasiantuntija, Pohjois-Savon ELY-keskus, +358 295 026 710
Anna Peltosaari, ilmastoasiantuntija, Hiilineutraali Pohjois-Savo – vastuullisesti ja vaikuttavasti -hanke, Pohjois-Savon ELY-keskus, +358 295 026 253
Hiilineutraali Pohjois-Savo – vastuullisesti ja vaikuttavasti (HIPOVA) -hanke on Pohjois-Savon ilmastotyön koordinointihanke ajalla 1.3.2024–31.12.2026. Hanketta koordinoi Pohjois-Savon ELY-keskus. Hanketta rahoitetaan Euroopan aluekehitysrahastosta sekä Pohjois-Savon liiton kehittämisrahastosta.