blogit kuopio liikenne pyöräily

Hyvän mielen tuulta pyöräillen – Hanna Väätäisen blogi

Pysähdy hetkeksi muistelemaan sitä hetkeä, kun opit ajamaan polkupyörällä. Miltä se tuntui? Valtava onnistumisen tunne ja ilo! Ilmavirta kasvoilla ja samalla vielä pientä jännityksen kutitusta mahanpohjassa. Epävarmuus kaikkoaa kauemmaksi jokaisella polkaisulla. Maailma avautuu eteesi aivan eri tavalla. Tuntui siltä, että kaikki on mahdollista. Vaikka pyörän satulaan hyppääminen ei ehkä enää ole aivan yhtä nostalgista, tuo se hyvää mieltä monin eri tavoin. Liian harvoin vain ajattelemme asiaa.

Kuopiossa on hyvät edellytykset pyöräilylle ja jalankululle. Olosuhteet ovat hyvät ja niitä parannetaan pitkäjänteisesti. Kuopion kaupunki on sitoutunut Vilkku-fillarein kaupunkipyöräjärjestelmään, joka palvelee sekä kuopiolaisia että Kuopiossa vierailijoita. Pohjoismaiden ensimmäinen sähköavusteinen kaupunkipyöräjärjestelmä on jo selkeästi osa Kuopiota. Kahden pyöräilykauden jälkeen, Vilkku-fillareiden suosio on yllättänyt täysin. Vilkku-fillareiden käyttöaste on ollut noin seitsemän eli jokaista pyörää on käytetty keskimäärin seitsemän kertaa jokaisena päivänä.

Kolme nuorta aikuista Kuopion kaupungin VILKKU-sähköpyörien kera.
Kuva: Kuopion kaupunki / Sanna Pietikäinen

Myös muilla toimenpiteillä Kuopion kaupunki haluaa pitkäjänteisesti parantaa kävelyn ja pyöräilyn olosuhteita. Kuopio on määritellyt pyöräilyn pääreitit ja se antaa suunnittelulle hyvän ohjenuoran tulevaisuuden hankkeisiin. Pääreittien opastuksen suunnittelu ensimmäisten reittien osalta on parhaillaan käynnissä ja uuden tieliikennelain mahdollistamat pyöräilyväylien suunnistustaulujen ja opasteviittojen asentaminen alkaa vuonna 2021. Tulevina vuosina opastuksen suunnittelua jatketaan. Puijonkadun saneerauksen yhteydessä kävely ja pyöräily erotellaan omille väylilleen. Lokakuussa 2020 avattu Matkaajanpolku mahdollistaa pyöräilyn aina Niiralasta matkakeskusalueen ohitse ilman ajoneuvoliikenteen häiriöitä. Pyöräpysäköinnin määrään ja laatuun panostetaan tulevaisuudessa. Tässä esimerkkejä meneillään tai suunnitteilla olevista jalankulun ja pyöräilyn olosuhteiden parantamisesta.

Osa tykkää pyöräillä perinteisellä mankelilla. Joku taas haluaa polkea läskipyörällä, maastopyörällä tai maantiepyörällä. Ilahduttavaa on ollut havaita, että perheet pyöräilevät enemmissä määrin yhdessä ja erilaisten kuorma- ja perhepyörien määrän on lisääntynyt. Sähköavusteiset polkupyörät ovat olleet kovassa nosteessa. Kaluston monipuolisuus tarjoaa isommalle väkijoukolle mahdollisuuden tarttua pyöränsarvista kiinni, mutta samalla tuo suunnitteluun omat mukavat mausteensa. Vaikka väyliin, pysäköintiin ja opastukseen panostetaankin, ei olosuhteiden parantaminen tapahdu hetkessä. Investoinnit ovat myös usein vuosikymmeniksi eteenpäin.

Lapsia pyöräilemässä talvella
Kuva: Kuopion kaupunki / Vicente Serra

Palataanpa hetkeksi jälleen siihen hetkeen, kun opit ajamaan pyörällä. Miksi et kokisi tuulen tuiverrusta säännöllisesti, vaikkapa työmatkallasi? Tai miksi et asioisi lähikaupassasi auton sijaan polkupyörällä? Kaiken ei tarvitse muuttua hetkessä, vaan voit tehdä viisaampia valintoja vähitellen itselle sopivin askelin. Usein voi myös yhdistää eri viisaan liikkumisen kulkumuotoja. Voit mennä aamulla töihin bussilla ja palata kävellen takaisin. Pyörä on taas usein lyhyillä matkoilla nopein tapa siirtyä paikasta toiseen. Samalla saat myös arkeesi lisää aktiivisuutta lähes huomaamatta. Matkojen ei tarvitse olla pitkiä, mutta säännöllisyys kerryttää aktiivisuutta vuositasolla. Palkitset itseäsi ja tätä yhteistä maapalloamme, koska näin molemmat voivat paremmin. Hypätäänpä siis satulaan tai laitetaan tossua toisen eteen!

Hanna Väätäinen
Suunnitteluinsinööri, Kuopion kaupunki


Jaa julkaisu

Kommentit

  1. Helvi Heinonen-Tanski

    Viimeistelen tieteellistä artikkelia, sainko käyttää lasten talvipyöräily kuvana? n

    1. saara.hanhela

      Tervehdys Helvi! Kuva on Kuopion kaupungin kuvaajan Vicente Serran ottama. Meillä on oikeus käyttää sitä vain tässä Hannan blogissa. Laitahan viestiä Hanna Väätäiselle (at)kuopio.fi ja Hanna osaa sanoa paremmin.

Lisää kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *