EAKR energiatehokkuus jtf rahoitus

Pohjois-Savon liiton EAKR-haku energiatehokkuuden edistämiseen ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen päättyy 29.11.

Pohjois-Savon liitto on avannut Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 (tem.fi) -ohjelmasta EAKR-haun, joka kohdistuu erityistavoitteeseen 2.1 Energiatehokkuustoimenpiteiden edistäminen ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen. Haku päättyy 29.11.2024. 



Haettavana on 2,2 miljoonaa euroa EAKR-tukea (Euroopan aluekehitysrahasto)

Hausta voidaan tukea erityistavoitteen 2.1 mukaista toimintaa. Tukea voidaan myöntää hankkeisiin, jotka parantavat energiatehokkuutta, materiaalitehokkuutta tai uusiutuvan energian hyödyntämistä sekä vähentävät kasvihuonekaasupäästöjä. Hausta voidaan tukea mm. hajautettujen ratkaisujen ja paikallisten energialähteiden hyödyntämisen edistämistä. Lisäksi hukkalämmön hyödyntäminen ja energianvarastointi voivat olla tuettavia kohteita. Tukea voidaan kohdistaa myös hiilineutraalisuutta edistäville hankkeille. Toiminta voi joko uusien tai olemassa olevien ratkaisujen tai toimintamallien kehittämistä. Hausta voidaan tukea mm. TKI-toimintaa ja siihen liittyviä laiteinvestointeja, yhteistyötä eritoimijoiden välillä ja pk-yritysten toimintaedellytysten kehittämistä.

Yleisiä ohjeita hakuja varten

  • Tukea voidaan myöntää hakuilmoituksien mukaisesti mm. tutkimuslaitoksille, korkeakouluille,
    2. asteen oppilaitoksille, elinkeinojen kehittämisorganisaatioille, kunnille ja muille julkisyhteisöille.
  • Pohjois-Savon liitto ei voi myöntää tukea yksittäiselle yritykselle sen oman liiketoiminnan kehittämiseen. 
  • Hankkeiden tukitaso on korkeintaan kehittämishankkeissa 80 % ja investointihankkeissa 70 %.
  • Hauissa käytössä olevista kustannusmalleista on tarkempaa ohjeistusta diasarjassa liiton verkkosivuilla: https://www.pohjois-savo.fi/hankerahoitus/hakuajat.html

Hausta rahoitettavien hankkeiden valintaperusteet ja muita hakua koskevia tietoja löytyy tarkemmin hakuilmoituksesta.

Huomioitavaksi, että Pohjois-Savon liitolla on samanaikaisesti useita EAKR- ja JTF-hakuja auki. Hankehakemus tulee avata sen haun hakuilmoituksesta, mihin hakemus on tarkoitus kohdentaa. Hakemuksia ei voi siirtää hakujen välillä.

Kaikki Pohjois-Savon liiton avoinna olevan hakuilmoitukset löytyvät osoitteesta https://eura2021.fi/hakuilmoitukset.

Suosittelemme olemaan yhteydessä Pohjois-Savon liittoon hankkeiden valmisteluvaiheessa.
Neuvomme mielellämme hakuihin liittyvissä asioissa.

Soile Juuti, ohjelmapäällikkö p. 044 714 2637
Juha Minkkinen, rahoitusasiantuntija p. 044 714 2619
Kari Tarkiainen, rahoitusasiantuntija p. 044 714 2647
Maarit Intke, aluekehitysasiantuntija p. 044 714 2617


Jaa julkaisu