OC-System Oy etsii ja testaa ratkaisuja maalauslinjan päästöihin ja vähähiilisempien tuotantomenetelmien soveltuvuutta tuotantoon. Tavoitteena on vähentää riippuvuutta fossiilisten polttoaineiden käytöstä ja siirtyä kohti uusiutuvien energiamuotojen hyödyntämistä. Myös tavoitteet tuotannossa syntyvän energiahukan pienentämiseksi on olennainen osa pienemmän hiilijalanjäljen saavuttamiseksi.
Nykyisten valmistusmenetelmien energiankulutus ja tarkastelu tuotannossa syntyvän hiilijalanjäljen pienentämiseksi vaatii laajakatseisuutta ja rohkeutta kohdata uutta. Pohjois-Savolainen OC-System Oy oli mukana Hiilineutraali Pohjois-Savo – hankkeessa tarkoituksena vähentää tuotannon riippuvuutta fossiilisista polttoaineista. Toimenpiteet kohdistuivat nykyisen pulverimaalaamon energiatehokkuuden parantamiseen ja uusien valmistustekniikoiden soveltuvuuden selvittämiseen.
Äänieristykseen, valvomoratkaisuihin ja teolliseen suojaukseen erikoistuneen OC-Systemin konvektiouuni lämpenee tällä hetkellä jokainen arkipäivä pulverimaalattavien kappaleiden pintakäsittelylinjastolla. Uunin polttimoissa palavan nestekaasun sijasta yrityksen tavoitteena olisi löytää uusia ja energiatehokkaampia ratkaisuja tuotteiden kuumennukseen. Yksi tällainen potentiaalinen menetelmä olisi IR-teknologian eli infrapunasäteilytyksen (Infrared Radiation) käyttöönotto linjastolla.
Uusilla menetelmillä irti fossiilisten polttoaineiden riippuvuussuhteesta
IR-tekniikan soveltuvuutta testattiin eri testiympäristöissä ja lopulta varsinaiset testaukset toteutettiin eri yhteistyökumppaneiden kanssa mahdollisen laitetoimittajan testilaitteistolla Ruotsissa. IR-tekniikan selvitysprojektissa ovat olleet mukana niin materiaalintoimittajia kuin myös itse mahdollinen laitetoimittajakin. Hankkeeseen osallistuminen syvensi osaamista ja IR-tekniikan soveltuvuutta eri tuotteille ja prosesseihin. Nykyisen jatkuvan polton sijaan infrapunasäteilijöillä voitaisiin kohdistaa tuotteen pintakäsittelyn vaatima energia suoraan säteilyttämällä pinnoitettavaan kappaleeseen. Menetelmän etuna on se, ettei laitteisto ole päällä kuin vain kappaletta pinnoitettaessa, mikä vähentää osaltaan tuotannossa syntyvää energiahukkaa. Tekniikka mahdollistaisi myös siirtymän uusiutuvien energiamuotojen käyttöön.
Kokeilut ja testit lisäsivät myös tietoutta materiaalitoimittajienkin suuntaan, tavoitteena jo materiaalivalinnoilla saada tuotantomme säästämään energiaa valmistusprosesseissa. Hankkeen myötä selvitetään mahdollisuuksia korvata nykyisin käytössä olevien pinnoitteiden korvaamista matalapolttoisemmilla pulverimaaleilla, joka osaltaan toisi energiasäästöä ja pienentäisi tuotteiden hiilijalanjälkeä.
Yhteistyössä mahdollisuuksia
Hankkeeseen osallistumisen myötä tietoisuus kyseisestä tekniikasta on myös kasvanut Pohjois-Savon alueella niin alueen yritysten kuin myös Savonian kanssa toteutetun syventävän oppilastyön merkeissä. Oppilastyönä toteutettu työ lisää tietoisuutta ja käsitystä tämänhetkisen teollisuuden tilasta tulevaisuuden osaajille. Hanke toi uusia näkökulmia myös yrityksen sisäisiin menetelmiin aina käytettyjen materiaalien valinnoista hukkalämmön kierrätykseen ja talteenottoon. Hukkalämmön hyödyntäminen prosesseissa kohentaisi työolosuhteita sekä parantaisi toiminnan kannattavuutta.
OC-System Oy:n osallistuminen Hiilineutraali Pohjois-Savo – hankkeeseen toi yritykselle huomattavasti uusia kokemuksia ja valmiudet kohdata tulevaisuuden haasteita vastuullisemman toiminnan edistämiseksi ja saavuttamiseksi entistä paremmin varautuneena. Hanke toi mukanaan arvokasta tietoa myös tulevista haasteista, uusien teknologioiden sekä valmistusmenetelmien käyttöönottoa voi osaltaan hankaloittaa jo olemassa olevat tekniset ratkaisut ja osin myös käytössä olevat tuotantotilat voivat olla rajoitteena vaatien muutoksia investointeja hahmotettaessa. Hankkeessa mukanaolon myötä nämä haasteet tulivat esille ja niihin osataan varautua päätöksiä tehdessä.
Hankkeeseen osallistuminen ja nykyisten valmistusprosessien tarkastelu ja mahdolliset uudet ratkaisut toivat esille myös mahdollisuuksia: uusilla tekniikoilla voitaisiin myös merkittävästi nopeuttaa prosesseja ja siten myös kasvattaa tuotantokapasiteettia energiatehokkaammilla laiteinvestoinneilla.
Kokeilusta saadut tulokset sen vahvistavat: Muutoksessa on mahdollisuus!
Teksti ja kuvat:
Teemu Koljonen
Projektipäällikkö
OC-System Oy
Blogi on osa Hiilineutraali Pohjois-Savo –hankkeen kiertotalouskokeiluja. #Kiertokokeilut