mukana yhteisellä polulla

SKAL Itä-Suomi ry mukana yhteisellä polulla

Mukana yhteisellä polulla on yhteisötunnus, joka myönnetään niille organisaatioille, jotka ovat mukana Pohjois-Savon ilmastotiekartan valmistelussa ja toteuttamisessa. Tunnus kertoo sitoutumisesta yhteiseen ilmastotyöhön.

Järjestö tukee yrittäjien työtä ympäristön hyväksi

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n jäsenyrittäjät tarjoavat kuljetuspalveluita suomalaiselle teollisuudelle, kaupalle ja yksityisille henkilöille. Suomalainen yhteiskunta tarvitsee maantiekuljetuksia. Lähes 90 % kotimaan tavaraliikenteen tonneista kuljetetaan kumipyörillä, mikä tuo alalle myös vastuuta viedä eteenpäin uudistuksia päästövähennystavoitteiden saavuttamiseksi. Järjestönä olemme sitoutuneet Suomen päästövähennystavoitteisiin, teimme ensimmäisen kuljetusyritysten käyttöön suunnitellun ympäristöohjelman jo 1990-luvulla.

Kuljetuksissa merkittävä osa päästövähennystoimista liittyy joko energiatehokkuuden parantamiseen tai polttoaineen puhtaampaan palamiseen. Paremman energiatehokkuuden saavuttamiseksi optimoidaan kuljetuskalustoa kuljetustehtävän mukaan ja yhä enenevissä määrin myös investoidaan vaihtoehtoisia käyttövoimia käyttävään kalustoon. Aiempaa suuremmilla HCT-yhdistelmillä pystytään kuljettamaan enemmän tavaraa kerralla ja alentamaan kuljetettavaa tavaramäärää kohti aiheutuvia päästöjä. Kuljettajia koulutetaan ennakoivaan ajotapaan säännöllisesti, mikä parantaa energiatehokkuuden lisäksi myös liikenneturvallisuutta. Yrityksissä yhdistellään kuljetuksia kumppaneiden kanssa, suunnitellaan ja optimoidaan kuljetusreittejä älykkäästi ja vältetään ruuhkissa seisomista ja pullonkauloja. Myös rengasvalinnat sekä ennakoiva huolto säästävät polttoainetta.

Jotta alan on mahdollista uusiutua ja saavuttaa sille asetetut päästövähennystavoitteet, on alan oltava taloudellisesti sellaisessa kunnossa, että kehitykseen ja uusiin investointeihin on varaa.

Mukana liikenne- ja kuljetusalan vähäpäästöisen liikenteen tiekartassa

SKAL on mukana liikenne- ja kuljetusalan vähäpäästöisen liikenteen tiekartassa, missä on esitetty keinovalikoima päästövähennystavoitteiden saavuttamiseksi. Tiekartta on tehty yhteistyössä Autoalan Keskusliiton, Autotuojat ja -teollisuuden, Linja-autoliiton, Suomen Autoteknillisen Liiton, SKAL:n ja Suomen Taksiliiton kanssa. Tutustu liikenne- ja kuljetusalan vähäpäästöisen liikenteen tiekarttaan tästä: https://www.skal.fi/tiekartta

Alalla on tehty jo pitkään erilaisia tekoja ympäristön huomioimiseksi. Voit tutustua kuljetusyrittäjien kertomuksiin käytännön tason ympäristötoimista osoitteessa: https://www.skal.fi/kuljetansuomelle.

Lisätietoja

Jouni Bergroth
Aluepäällikkö
SKAL Itä-Suomi ry
jouni.bergroth(at)skal.fi


Jaa julkaisu