Hiilineutraali Pohjois-Savo pohjoissavolaisiailmastotekoja

Pohjoissavolaisia ilmastotekoja 2022

Pohjoissavolaisia ilmastotekoja -kampanjassa kysyimme; Millaisia ilmastotekoja voisit toteuttaa omassa arjessasi? Millaisia tavoitteita asetat tälle vuodella, joilla voit rakentaa itsellesi kestävämpää ja ilmastoystävällisempää arkea? Mukana on niin suuria kuin pienempiäkin tekoja, mutta kaikki teot ovat merkityksellisiä matkalla kohti hiilineutraalia Pohjois-Savoa!

Ilmastotekoja tehdään laajalti monilla eri osa-alueilla. Liikkumiseen ja ruokailuun liittyvät ilmastoteot ovat selkeästi suosituimpien joukossa. Näiden lisäksi lajittelu ja erilaiset energiansäästöön liittyvät toimet nousivat vastauksissa esiin. Myös kuluttamiseen ja tuotteiden hankintaan kiinnitetään huomiota.

“Lupaan sammuttaa valot huoneista aina, kun ei tarvitse ja lämmittää saunaa vain tarvittavan ajan, ettei energiaa mene hukkaan.”

“Aloin kävelemään ja pyöräilemään työmatkat. Lisäksi aloitin kotona muovien kierrätyksen. Uusia vaatteita ostan enää harkiten ja todelliseen tarpeeseen, kertakäyttökulttuurista on pyrittävä eroon.

Vältän turhaa matkustamista. Suosin lähialueilla retkeilyä.”

“Lajittelen jätteet ja kierrätän, pyrin minimoimaan ruokahävikin. Liikun paljon kävellen, esimerkiksi lähikauppaan on paljon näppärämpi mennä jalan kuin autolla.”

Erityisesti liikkumiseen ja matkustamiseen liittyvät ilmastoteot nousivat vastauksissa esiin. Vastauksissa korostui erityisesti joukkoliikenteen käytön ja kävelyn sekä pyöräilyn lisääminen. Tieliikenne on yksi Pohjois-Savon merkittävimmistä päästösektoreista sillä 26 % kasvihuonekaasupäästöistä syntyy siitä.

“Vaihdoin diesel autoni lataushybridiin ja pystyn ajamaan pääosan vuotuisistani ajoista (koti-työpaikka-koti) noin 23 tkm vuodessa sähköllä.”

“Kuljen työ- ja koulumatkat aina julkisilla, pyöräillen tai kävellen.”

“Luovuimme perheeni kanssa kokonaan autosta. Kokeilemme, onnistuuko lapsiperheen arjen pyöritys ilman autoa. Tarvittaessa lainaamme naapurin autoa, muutoin kaikki matkat mennään joko pyörällä tai bussilla.”

“Pyrin liikkumaan enimmäkseen kävelemällä, mutta pidempiä matkoja pyrin liikkumaan entistä ympäristöystävällisemmin ja vastuullisemmin. Onneksi nykyään on tarjolla enemmän ilmastoystävällisempiä matkustusvaihtoehtoja kuin ennen.”

“Vuonna 2022 aion ajella Vilkku-fillarilla!”

Ruokaan liittyvät ilmastoteot olivat vastaajien keskuudessa suosittuja. Monet vastaajista pyrkivät lisäämään kasvisruoan määrää ruokavaliossaan ja näin pienentämään omia ilmastovaikutuksiaan. Kasvisvaihtoehdon valinta lounaalla on helppo tapa vähentää lihan määrää ruokavaliossa.

Olen vähentänyt lihan ja erityisesti punaisen lihan syöntiä ja ottanut tilalle kasvisvaihtoehtoja. Pyrin myös minimoimaan ruokahävikin.”

“Siirtyminen pääosin vegaaniseen ruokavalioon.”

“Teen kaikkeni siellä, missä voin. Valitsen kasvisruokaa arkipäivisin ja pidän myös ostostelulakkoa!”

Kierrätys ja syntyvien jätteiden lajittelu oli yksi vastaukissa nousseista teemoista. Jätelain uudistuksen myötä erilliskeräysvelvoitteet tulevat laajenemaan lähivuosina ja kierrätys tulee yhä tiiviimmäksi osaksi arkea. Asumisesta syntyvän jätteen erilliskeräystä laajennetaan vaiheittain. Ensimmäisenä laajenevat biojätteen ja pakkausmateriaalien erilliskeräykset sekä tekstiilijätteen alueellinen vastaanotto alkaa.

“Vähennän biojätteeksi joutuvan ruoan määrää.”

“Kierrätän kaiken. Varsinkin muovit, joita tulee AIVAN liikaa 3 henkilön taloudessa. Yritän vähentää muovin kulutusta käyttämällä muun muassa palashampoita sekä palasaippuoita (pyykkisaippua, mäntysuopa saippuapalana astianpesuun) jne.”

“Biojätteiden lajittelu ja hyötykäyttö. Niistä saa hyvää multaa hyötykasveilleni kesäisin.”


Jaa julkaisu