mukana yhteisellä polulla

Istekki mukana yhteisellä polulla

Mukana yhteisellä polulla on yhteisötunnus, joka myönnetään organisaatioille, jotka ovat mukana Pohjois-Savon ilmastotiekartan ja maakunnan yhteisten ilmastotavoitteiden toteuttamisessa. Tunnus kertoo sitoutumisesta yhteiseen ilmastotyöhön.

Tavoitteena hiilineutraalius vuonna 2030

Istekki on suomalainen, noin 1400 asiantuntijan tieto-, viestintä- ja terveysteknologiayhtiö (ICMT), joka suunnittelee ja toteuttaa digitaalisia järjestelmiä ja palveluita sekä ylläpitää ja sovittaa yhteen erilaisia IT-ratkaisuja.

Istekki haluaa kantaa oman kortensa kekoon asiakkaiden ja valtion ilmastotavoitteiden toteutumiseksi. Ilmastotyötä pyritään tekemään etupainotteisesti ja koko toiminnan päästöt huomioiden. Näin Istekki turvaa omaa sekä yhteiskunnan tulevaisuutta ja tarjoaa ympäristövastuullisen työpaikan henkilöstölleen.
Istekki pyrkii olemaan ilmastotyön edelläkävijä ja vastuullisuudestaan tunnettu kumppani, joka on innostanut myös sidosryhmät toimimaan yhteisen päämäärän eteen ja erottuu kaltaisistaan toimijoista edukseen.

Istekin tavoitteena on olla hiilineutraali 2030. Hiilineutraaliustavoite tarkoittaa Istekille sitä, että hankinnoista aiheutuvia päästöjä vähennetään liikevaihtoon suhteutettuna päästöintensiteettinä ainakin 30 %. Vertailuvuosi (base year) on 2022. Lisäksi hiilineutraaliustavoitteena on vähentää kokonaispäästöjä 30 %, kun vertailuvuosi on 2023.

Ympäristölupauksemme onkin Hyvinvoivan ympäristön puolesta ja arvojemme mukaisesti Vastuullisuudessa on kyse oikein toimimisesta ja odotukset ylittävästä toiminnasta, joiden avulla pystymme takaamaan myös tuleville sukupolville elinkelpoisen ja rikkaan ympäristön.

Lisätietoja

Laura Ylitalo, johtaja
Istekki
laura.ylitalo(at)istekki.fi, puh. +358 44 57 62 931
www.istekki.fi


Jaa julkaisu