Hiilineutraali Pohjois-Savo ilmastotyö Kiertotalous

Pohjois-Savon ilmastotyön vuosi 2022

Mistä oli tehty Pohjois-Savon ilmastotyön vuosi 2022? Vuoden vaihtuessa on hyvä pysähtyä tarkastelemaan, mitä maakunnan ilmastotyön saralla on koettu kuluneen vuoden aikana.

Maakunnan ilmastopäästöt laskivat edelleen

Pohjoissavolaiset ovat sitoutuneet edistämään ilmastotyötä ja alueen toimijoiden ilmastoteot tuottivat jälleen tulosta! Tämä näkyy putoavina ilmastopäästöinä. Suomen ympäristökeskuksen tuottaman ennakkotiedon mukaan Pohjois-Savon kasvihuonekaasupäästöt ovat laskeneet 4,4 % vuosina 2020-2021. Pohjois-Savon ilmastotiekartan vertailuvuoteen 2007 verrattuna maakunnan kokonaispäästöt ovat ennakkotiedon mukaan laskeneet 35 %. Ilmastopäästötietojen lisäksi vuoden 2022 aikana saatiin myös laajempaa tietoa maakunnan yhteisen ilmastotiekartan etenemisestä, kun tiekartan seurantatiedot koottiin ensimmäistä kertaa.

Ilmastonmuutokseen sopeutuminen esillä

Ilmastonmuutoksen hillintätoimien lisäksi maakunnassa on kiinnitetty entistä enemmän huomiota myös ilmastonmuutokseen sopeutumiseen. Vaikuttavien hillintätoimien rinnalla alueen toimijat ovat lähteneet ennakoimaan ilmastonmuutoksesta aiheutuvia alueellisia riskejä. Tämä työ saa entistä vahvempaa jalansijaa alkavan vuoden 2023 aikana, kun Hiilineutraali Pohjois-Savo -hanke yhdessä alueen toimijoiden kanssa luo kokonaiskuvaa maakunnan sopeutumistyöstä sekä edistää alueellisten ilmastonriskien tunnistamista yhteisten tilaisuuksien ja työpajojen merkeissä.

Kiertotaloudesta kilpailukykyä

Vuosi 2022 on nostanut kiertotalouden tärkeäksi osaksi Pohjois-Savon ilmastotyötä. Maakunnallinen kiertotalouspotentiaalin selvittäminen sekä kiertotaloutta edistävien kehittämiskohteiden tunnistaminen on koonnut kesän ja syksyn 2022 aikana maakunnan toimijoita yhteen. Pohjoissavolaiset toimijat suhtautuvat myönteisesti kiertotalouden edistämiseen ja maakunnassa onkin jo aiemmin syntynyt vahvoja kiertotalouden keskittymiä. Maakunnan yritysten kiertotaloustyötä tukemaan perustettiin vuonna 2022 myös bio- ja kiertotalouden ekosysteemi, jonka tavoitteena on koota yhteen osaamista kiertotalouden kehittämiseksi.

Myös konkreettiset kiertotaloustoimet saivat vuoden aikana potkua eteenpäin, kun maakunnassa käynnistyi käytännön kokeiluja Hiilineutraali Pohjois-Savo -hankkeen tukemana. Pohjois-Savon kiertotalouskokeiluja lähtivät marraskuussa 2022 toteuttamaan Elävä säätiö sr, Jätekukko Oy sekä OC-System Oy.

Yhteistyötä ja aktiivista viestintää

Pohjois-Savossa ilmastotyötä tehdään yhdessä ja osallistaen. Kulunut vuosi onkin pitänyt sisällään antoisaa yhteistyötä toimijoiden välillä ja maakunnalliset ilmastotyön verkostot ovat vahvistuneet. Ilmastotiekartan valmistelun yhteydessä toimintansa aloittanut Pohjois-Savon ilmasto-, kiertotalous- ja biotalousryhmä on kokoontunut vuoden aikana säännöllisesti. Lisäksi muutama uusi toimija on saanut Pohjois-Savon ELY-keskuksen myöntämän Mukana yhteisellä polulla -yhteisötunnuksen merkkinä vaikuttavasta ilmasto- ja kiertotaloustyöstä. Nyt tunnuksen saaneita toimijoita on maakunnassa jo noin 30.

Ilmastotyön vuosi 2022 on ollut myös viestinnällisesti aktiivinen. Erityisesti energiansäästöön liittyvät teemat olivat esillä ilmastoviestinnässä. Pohjoissavolaisia ilmastotekoja -videosarjassa puolestaan nostettiin esiin maakunnan ilmastotiekartan toteutusta edistäviä ilmasto- ja kiertotaloustekoja. Videosarja sai viisi uutta jaksoa vuoden 2022 aikana. Jaksoissa vierailtiin eri puolilla Pohjois-Savoa ja nähtiin monipuolisesti hienoja esimerkkejä maakunnan ilmasto- ja kiertotaloustyöstä.

Hyvää vuoden vaihdetta kaikille!

Tästä on hyvä jatkaa maakunnan yhteistä ilmastotyötä vuonna 2023.


Jaa julkaisu