Terveisiä Kiuruvedeltä pellon pientareelta! Miten erilaiselta voikaan näyttää ihan lähekkäin kuopaistut lapiolliset maata? Eikä pelkästään näyttää, vaan myös tuntuma ja maan käyttäytyminen esimerkiksi veden suhteen on varsin erilainen. Kyse on hiiliviljelystä ja siitä, miten samalla parannetaan maan kasvukuntoa sekä hiilensidontaa.
Kaksi erilaista lapiollista maata
Metsänpuolen pientareelta kuopaistu lapiollinen näyttää karulta: maa on vaaleaa ja raekooltaan karkeahkoa. Tietämätön voisi kutsua hiekaksikin, mutta karkean ja hienon hiedan välimaastossa tämä maalajiltaan on. Olemme Kiuruvedellä Haikolan luomutilan pellon laidassa. Näitä peltoja on kylän parhaiksikin kehuttu, eli tässäkö nyt on lapiollinen helposti viljeltävää ja satovarmaa peltomaata? Ei vielä. Pellon puolelta löytyy kuoppatestissä aivan erilaista peltomaata. Väri on lämpimän ruskea eikä raekokokaan enää pistä silmään, vaikka maalaji on sama. Muutakin on muuttunut kuin ulkonäkö: maa pidättää hyvin ravinteita ja vettä, pellon biologinen aktiivisuus on korkea, ravinteet kiertävät ja vesitalous toimii. Tämä on juuri sitä helposti viljeltävää hietaa, joka soljuu kepeästi kylvökoneen vantaissa ja tuottaa satoa, olipa kesä kuiva taikka märkä. Tämä on sitä mahtavaa peltomaata.
Noiden kahden lapiollisen erona on vain se, että toista on viljelty ja toista ei. Happaman ja viileän metsämaan pinnalle kertyy hitaasti kasvintähteitä, joista muodostuva kangashumus on vielä pohjamaatakin happamampaa ja kovin hiilipitoista. Maaperän eliöiden näkökulmasta vaikeaa ravintoa haastavissa olosuhteissa ja hitaasti hajotettavaa.
Pellon puolella puolestaan kenties aikoinaan paloi havupuukaski, joka niittyvaiheen jälkeen metsittyi lehteväksi hakamaaksi. Ehkä lehtimetsä kaskettiin uudelleen tai sitten se vain raivattiin pysyväksi pelloksi. Joka tapauksessa maata alettiin ruokkia karjanlannalla ja kalkituksin ja tuottavat nurmet asettuivat tärkeäksi osaksi viljelykiertoa. Olosuhteet ja saatavilla olevat resurssit mullistuivat maaperässä. Happamuus väheni ja maa lämpeni. Niukan ja vaikeasti hajotettavan orgaanisen aineksen sijaan tarjolla olikin runsaasti biomassaa, jossa hiilen lisäksi oli tarjolla kaikille eliöille tärkeää typpeä. Maata viljellen oli vaihdettu maaperän hiilen kiertokulussa turbovaihteelle. Hitaasta kertymästä ja hitaasta hajotuksesta nopeaan kertymiseen ja nopeaan hajotukseen. Tärkeintä kuitenkin on, että tase oli positiivinen ja orgaanista ainesta kertyi peltoon ja multavuus kasvoi.
Maan kasvukuntoa parantaen edistetään myös hiilensidontaa
Ennen multavuus kenties kehittyi sivutuotteena. Nykyään tilalla hyvääkin multavuutta kehitetään aktiivisesti paremmaksi monipuolisen viljelykierron, pitkän kasvipeitteisyyden, kerääjä- ja aluskasvien sekä typensitojien avulla. Myös monilajiset nurmet kuuluvat viljelykiertoon, vaikka tilalla ei ole enää eläintuotantoa. Muokkaus tehdään mahdollisuuksien mukaan kevennetysti. Siirrymme seuraavalle lohkolle ja lapio upotetaan jälleen maahan. Maalaji on sama, mutta väri on selkeästi edellistä tummempi. Juuret ovat likaisempia eli kontakti maahan on tiivis ja kasvit saavat otettua tehokkaasti ravinteita käyttöönsä. Multavuus on tällä lohkolla vielä pykälän verran parempi. Näyttää siltä, että hyvääkin voi vielä parantaa.
Hiiliviljely on uusi termi, mutta asia ei ole uusi. Sukupolvia jatkunutta hiiliviljelyähän tämäkin on, vaikka tavoitteena onkin aina ollut maan hyvä kasvukunto eikä hiilensidonta.
Inka Nykänen
TKI-asiantuntija, Savonia-ammattikorkeakoulu
Blogi kuuluu Hiilestä kiinni pelloilla ja pientareilla -hankkeen työhön. Hanke on osa maa- ja metsätalousministeriön keväällä 2020 käynnistämää maankäyttösektorin Hiilestä kiinni -ilmastotoimenpidekokonaisuutta. Toimenpiteillä pyritään vähentämään maa- ja metsätalouden ja muun maankäytön kasvihuonekaasupäästöjä ja vahvistamaan hiilinieluja ja varastoja. mmm.fi/maankayttosektorin-ilmastosuunnitelma.
Jaa julkaisu
