Vasemmalla pienen lammen rantasuo vuonna 1990 Sisä-Suomesta. Toinen kuva on 30 vuotta vanhempi. Kyseessä on vähäpuustoisen isovarpurämeen uudisojitus, tyypillinen näky 1980-luvun Suomesta.
Kahden lyhyehkön ojan kaivaminen rantarämeelle paransi puuston kasvua 0,7 ha alalla ja nykyisin puustoa on noin 70 kuutiota. Oletetaan, että puuston kasvu lisääntyi ojien ansiosta 20 kuutiota 30 vuoden ajanjaksolla. Tuo puuston lisäkasvu sitoi 20 000 kiloa ilman hiilidioksidia. Siis suunnilleen sen verran kuin päästöjä syntyy 120 000 km autolla ajosta. Joku ”sai anteeksi” tuon verran ajokilometrejä. Vai saiko? Toisaalta tästä ojitetusta suosta on voinut purkautua tuona aikana jopa enemmän hiiltä kuin puusto sitä sitoi. Turve alkoi vedenpinnan alennuttua hajoamaan ja osa hiilestä karkasi taivaalle.
Nykyisin tämäkin suotyyppi ja osa sille tyypillisistä lajeista on luokiteltu vaarantuneeksi. Oja on vedetty suoraan järveen asti ja aallot huuhtelevat yhä ojanpäätä. Kiintoainetta ja fosforia on kulkeutunut pieneen lampeen varsinkin heti ojituksen jälkeisinä vuosina. Tosin uusimpien tutkimusten mukaan kuormitus voi jatkua vuosikymmeniä.
Kuvapariin liittyy ainakin neljä ympäristö-ongelmaa; luontotyypit, lajit, hiilensidonta ja vesiensuojelu. Voisiko niitä kaikkia kuitenkin hoitaa samalla toimintaohjelmalla?
Luonnonsuojeluun suuri rahoitus
Nykyiseen hallitusohjelmaan perustuen käynnistettiin Helmi-elinympäristöjen hoito-ohjelma (Ym.fi), jossa luonnonsuojeluun ohjattiin ennen näkemättömän paljon rahoitusta mm. ELY-keskuksille ja Metsähallituksen luontopalveluille. Joku vitsaili, että taisi olla valtionbudjetin suurin tasokorotus kautta aikain yhteen teemaan. Toivotaan että suotuisat tuulet jatkuvat.
Helmin puitteissa mm. suojellaan ojittamattomia soita, tukitaan suo-ojia suojelukohteilla ja tehostetaan vesiensuojelua. Ojittamattomat suot pitävät hiilensä turpeessa ja samalla tarjoavat elinpaikkoja lukuisille uhanalaisille lajeille. Luonnontilaiset suot myös toimivat tasausaltaina, jotka pidättävät ilmastonmuutoksen kautta lisääntyvien rankkasateiden tulvahuippuja.
Soita ennallistamalla palautetaan harvinaistuneita suotyypejä ja niiden lajistoa. Hieman kuivahtaneille suojelusoille on tarkoitus myös johtaa lisävesiä metsätalousmaalta. Selvä win-win tilanne suojelulle ja puunkasvatukselle. Soiden positiivia mahdollisuuksia vesienhoidon suunnittelussa voisi jatkossa nostaa vielä enemmän esiin. Helmi-ohjelmalla olisi annettavaa silläkin sektorilla.
Keinoja on, otetaan ne käyttöön
Pohjois-Savossa tehdään myös lähteiden ennallistamista pohjavesialueilla Helmi-rahoituksella. Ilmastonmuutos vaikuttaa sadantaan ja sen myötä pienissä pohjavesivarannoissa ongelmat veden riittävyyden kanssa lisääntyvät. Lähteiden ennallistamisesta hyötyy paitsi luonto mutta myös vedenottajat, kun pohjavesialueen vesi ei pääse ojitetusta lähteestä vauhdilla karkuun. Taas molemmat voittavat.
Viime aikoina, kun Suomen puuraaka-aineen kasvua on haluttu lisätä ja parantaa samalla myös kiivaasti kasvavan metsän hiilensidontakykyä, on lannoitus noussut uudelleen tulevaisuuden visioksi. Metsäviisaiden mukaan lannoitusmäärien tuplaaminen tuottaisi puuta lisää sen verran, että sillä pyörittäisi sellutehdasta vuoden verran. Tosin myös huoli vesistön tilasta on heräämässä uudelleen, sillä 3 % lentolevityksen lannoitteista päätyy yhä nykysinkin ojiin ja sitä kautta vesistöihin.
Luonnossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ymmärrys vuorovaikutuksista kasvaa kaiken aikaa, mutta lopullisia vastauksia ei voi jäädä odottamaan. Keinoja on jo olemassa. Tehdään suomalainen ratkaisu – kääritään hihat ja aletaan töihin.
Antti Lammi
Helmi-vastaava Pohjois-Savon ELY-keskuksessa
Lampikuvat: Antti Lammi
Artikkelikuva: Maaseutuverkosto
Jaa julkaisu
