Uutta tietoa Pohjois-Savon maankäyttösektorin hiilitaseista ja hiilivarastoista

Pohjois-Savon maankäyttösektorin hiilitase ja hiilivarasto selvitettiin toista kertaa. Työ tilattiin Hiilineutraali Pohjois-Savo – vastuullisesti ja vaikuttavasti (HIPOVA) -hankkeessa ja sen toteutti Afry Management Counsulting Oy kevään 2025 aikana. Edelliskerran maakunnan hiilitase selvitettiin vuonna 2020 julkaistussa raportissa, jonka tulokset koskevat vuotta 2018. Nyt julkaistun selvityksen tulokset koskevat vuotta 2023.

Pohjois-Savon maakunta tavoittelee hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä vähentämällä päästöjä 80 % vuoden 2007 tasosta. Jäljelle jääviä päästöjä vastaava määrä hiilidioksidia tulisi poistaa ilmakehästä hiilinielujen tai kompensoinnin avulla. Metsämaan rooli hiilinieluna on erityisen keskeinen ilmastotavoitteisiin pyrittäessä. Ymmärtämällä maankäyttösektorin roolin merkitys hiilinielujen ylläpitämisessä, voidaan arvioida Pohjois-Savon mahdollisuuksia saavuttaa hiilineutraalisuus. Nyt julkaistu selvitys tarjoaa tilannekatsauksen Pohjois-Savon maankäyttösektorin hiilinielujen ja -varastojen nykytilasta nojaten ajantasaisiin laskentamenetelmiin.

Maankäyttösektori (LULUCF) kattaa maankäytön, maankäytön muutokset ja metsätalouden vaikutukset kasvihuonekaasupäästöihin ja -nieluihin. Maankäyttösektori koostuu kuudesta maankäyttöluokasta: metsämaa, viljelysmaa, ruohikkoalueet, kosteikkoalueet, rakennetut alueet ja muu maa sekä puutuotteet. Selvityksessä laskettiin hiilitase viidelle maankäyttöluokalle. Puutuotevaraston muutosta tarkasteltiin erikseen, koska sille sovellettava laskentatapa poikkeaa muiden maankäyttöluokkien laskentatavasta. Hiilivarasto laskettiin metsämaalle, ruohikkoalueille ja viljelysmaalle.

Pohjois-Savon maankäyttösektorin hiilitase, hiilivarasto ja maankäyttöluokat kartta-aineistona löytyvät Maankäyttösektori-sivuilta

Pohjois-Savon metsämaan nielu riitti kattamaan muiden maankäyttöluokkien päästöt

Selvityksen tulosten mukaan Pohjois-Savon maankäyttösektori toimi edelleen hiilinieluna vuonna 2023, ollen -525,6 kt CO₂e suuruinen nielu. Metsämaan nettonielu riitti kattamaan muiden maankäyttöluokkien päästöt.

*Kuva 1. Pohjois-Savon maankäyttösektorin hiilitase maankäyttöluokittain.* *Puutuotteiden laskenta ei huomioi olemassa olevan varaston puoliintumista. Tästä syystä puutuotteiden hiilitase raportoidaan erillisenä.*

Pohjois-Savon hiilitase metsämaalla oli yhteensä -969,5 kt CO₂e/v. Keskimäärin maakunta tuotti -0,7 tCO₂e/v suuruisen hiilinielun yhtä metsämaan hehtaaria kohden. Kuntatasolla metsämaa muodosti muutamassa kunnassa päästön, eli puuston kasvun tuottamat poistumat eivät riittäneet kattamaan puuston ja maaperän päästöjä. Metsämaan hiilinielu syntyy pitkälti puuston kasvun ja hakkuukertymän erotuksesta. Lisäksi metsämaan hiilitaseeseen vaikuttaa myös maaperän hiilivaraston muutos, mikä kivennäismailla voi tuottaa hiilinielun. Ojitetut turvemaat ovat tyypillisimmin päästölähde.

Muut maankäyttöluokat muodostivat päästölähteen. Vähäisestä ja lyhytikäisestä kasvillisuudesta johtuen, viljelysmaat ja ruohikkoalueet ovat tyypillisesti päästönlähde. Yhdessä viljelysmaa ja ruohikkoalueet muodostivat 399,8 kt CO₂e/v suuruisen päästön. Hehtaaria kohden yhteenlaskettu päästö oli 2,5 t CO₂e/v/ha.

Kosteikoiden päästöt laskettiin yksinomaan nykyisiltä ja käytöstä poistuneilta turvetuotantoalueilta, jotka ovat tai ovat olleet ihmisen toiminnan kohteena. Luonnonvaraisten soiden katsottiin kuuluvan kansainvälisten laskentaohjeiden mukaisesti ihmistoiminnan ulkopuolelle, joten niitä ei huomioitu laskennassa. Pohjois-Savon kosteikot muodostivat 44,1 kt CO₂e/v suuruisen kokonaispäästön. Päästö yhtä kosteikkohehtaaria kohden oli keskimäärin 1,2 tCO₂e/v/ha. Kosteikot ovat tyypillisesti päästölähde runsaan ja pitkäikäisen kasvillisuuden puuttuessa. Mahdollisen hiilinielun puuttumisen lisäksi kosteikoiden tyypillinen maaperätyyppi tuottaa merkittäviä päästöjä ihmisen toiminnan seurauksena: maaperätyypeistä turvemaa muodostaa usein perustan kosteikoille. Pohjois-Savossakin turvemaan taloudellinen käyttö tuottaa merkittävän hiilidioksidi- ja metaanipäästön, sillä se edellyttää turvemaan kuivattamista. Maan kuivattaminen esimerkiksi ojittamalla nopeuttaa maaperän hiilivaraston hajoamista. Hajoaminen ei hidastu merkittävästi suoraan taloudellisen toiminnan päätyttyä vaan edellyttää ennallistamistoimia tai maankäytön muutosta. Tuotantokäytöstä poistuneiden turvemaiden päästöt laskevat merkittävästi vasta, kun turvemaa on saatettu takaisin luonnolliseen tilaan tai toisen maankäytön piiriin.

Pohjois-Savon rakennetut alueet ja muu maa muodostivat 0 kt CO₂e/v suuruisen kokonaispäästön. Kansallisen maankäyttösektorin kasvihuonekaasuinventaarion mukaisesti rakennettujen alueiden ja muun maankäytön biomassan ja maaperän hiilivarastojen oletetaan olevan tasapainossa eivätkä ne näin ollen toimi päästölähteinä tai nieluina.

Puutuotevaraston kasvu muodosti -3 727,7 kt CO₂e/v suuruisen hiilinielun. Varaston kasvu johdettiin suoraan kuntien vuotuisesta hakkuukertymästä. Vuotuista vähennystä puutuotevarastossa ei ollut tässä selvityksessä mahdollista huomioida, koska sen arvioiminen edellyttäisi kuntakohtaisia tilastoja pitkän aikavälin markkinahakkuista sekä tietoa puutavaralajien toteutuneista elinkaarista ja loppukäytöstä. Käytöstä poistuttua puuperäisen materiaalin hiili vapautuu takaisin ilmakehään, jos sitä ei kierrätetä.

Kuntien välisissä tuloksissa suuria eroja

Kuntien väliset erot absoluuttisissa hiilitasetuloksissa selittyvät pitkälti kuntien pinta-alaeroilla. Pinta-aloja tarkastellessa erityisesti metsämaan koko vaihtelee suuresti pienten ja suurien kuntien välillä, mikä vaikuttaa kunnan mahdollisuuksiin tuottaa hiilinieluja. Suhteellista hiilitasetta tarkasteltaessa, rajataan pois kunnan pinta-alan vaikutus tulokseen. Tämä kuvaa tulokset keskenään vertailukelpoisina ja tekee vertailusta mielekästä. Suhteellisesti suurin nettonielu (-1,3 t CO₂e/ha) oli Kuopiossa ja Leppävirralla. Tätä selittää suuri metsämaan ja kivennäismaan osuus pinta-alasta. Suhteellisesti suurin nettopäästö oli Kiuruvedellä (1,7 t CO₂e/ha). Tämä selittyy suhteellisen pienellä metsämaan osuudella ja suurella turvemaan osuudella kunnan pinta-alasta. Maankäyttöluokkien ja maaperätyyppien jakauman lisäksi kuntakohtaisia tuloksia selittää toteutunut hakkuuvoimakkuus vuonna 2023.

*Kuva 2. Kuntien hiilitaseet, maankäyttöluokkajakauma, maaperätyyppijakauma ja hakkuumäärät vuonna 2023.*

Hiilivarastot laskettiin metsämaalle, viljelysmaalle ja ruohikkoalueille. Suurimmat hiilivarastot painottuvat alueille, joilla turvemaiden osuus on suuri. Pohjois-Savon maankäyttösektorin kokonaishiilivarasto vuonna 2023 oli 337 046 kt C. Kuntien pinta-aloista johtuen suurin hiilivarasto sijaitsee Kuopiossa ja pienin hiilivarasto Siilinjärvellä

Kunta	Kokonais-hiilitase, kt CO₂e/v	Kokonais-hiilitase, t CO₂e/v/ha	Kokonais-hiilivarasto, kt C	Kokonais-hiilivarasto, t C/ha
Iisalmi	-84,9	-1,1	11 744	151,1
Joroinen	30,4	0,5	10 392	176,7
Kaavi	11,3	0,2	13 196	194,5
Keitele	-13,4	-0,3	11 018	225,9
Kiuruvesi	229,4	1,7	32 020	238,5
Kuopio	-430,0	-1,3	50 255	153,1
Lapinlahti	-104,3	-0,9	20 144	181,1
Leppävirta	-148,0	-1,3	18 417	160,3
Pielavesi	9,3	0,1	25 376	218,2
Rautalampi	-66,0	-1,2	8 871	163,4
Rautavaara	-21,6	-0,2	30 969	268,2
Siilinjärvi	22,2	0,5	4 699	115,5
Sonkajärvi	87,9	0,6	37 181	252,5
Suonenjoki	-42,5	-0,6	13 909	194,1
Tervo	-10,9	-0,3	5 785	164,6
Tuusniemi	-29,7	-0,5	8 689	158,8
Varkaus	-15,7	-0,4	6 051	154,2
Vesanto	-32,0	-0,8	6 680	157,0
Vieremä	83,1	0,9	21 649	232,3
Pohjois-Savo	-525,6	-0,3	337 046	192,4

Taulukko 1. Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien kokonaishiilitaseista ja -hiilivarastoista sisältäen metsämaan, viljelysmaan, ruohikkoalueet, kosteikkoalueet sekä rakennetut alueet ja muun maan.

Miten tulokset vertautuvat aiempaan selvitykseen?

Aikaisempaan, vuoden 2018, laskentatulokseen (-735,9 ktCO₂e/v) nähden Pohjois-Savon maankäyttösektorin vuotuinen hiilinielu heikkeni vuonna 2023. Heikennys aikaisempaan tulokseen verrattuna oli n. 209,3 ktCO₂e/v (-28 %). Vaikka kyseinen kehitys ei nykyisellään tue hiilineutraaliustavoitteen saavuttamista, se on vielä mahdollista kääntää metsän hiilinieluja vahvistamalla.

Tulosten vertailukelpoisuutta heikentää olennaisesti nyt tehdyssä selvityksessä sovelletun menetelmän poikkeavuus aiemmasta. Erityisesti ojitettujen turvemaiden maaperän mallinnus, puuston kasvumallit sekä mallien ilmastoparametrien aikasarjat ovat päivittyneet ja kehittyneet malleista, jotka olivat yleisesti saatavilla vuonna 2020. Myös kansallisen kasvihuonekaasuinventaarion menetelmissä on selvitysten välisenä aikana tapahtunut merkittäviä päivityksiä, jotka ovat pienentäneet metsämaan laskennallista hiilinielua aiemmasta. Uusien laskentamallien käyttäminen lisäsi ojitettujen turvemaiden päästöjä merkittävästi aiempiaan vuoden 2020 selvitykseen nähden.

Toimenpidesuosituksia hiilitaseen vahvistamiseksi

Vuonna 2023 Pohjois-Savon kasvihuonekaasupäästöt olivat 1623 kt CO2 ekvivalenttia (HINKU-laskenta*). Hiilineutraaliustavoitteen mukaisesti Pohjois-Savon päästöjen tulisi olla korkeintaan 541 kt CO₂e vuonna 2035 ja metsien ja maaperän tulisi sitoa vähintään sama määrä hiilidioksidia ilmakehästä. Jotta tavoitteeseen päästään, päästöjä on vielä vähennettävä ja metsien hiilinieluja vahvistettava. Vaikka nielujen vähimmäistavoitteessa ollaan lähellä, ei se jätä liikkumavaraa tavoitteeseen nähden, päinvastoin, jos päästöjä ei saada vähennettyä suunnitellusti, on maankäyttösektorin hiilinielun oltava vahva. Lisäksi pian hiilineutraaliuden jälkeen tulee pyrkiä hiilinegatiivisuuteen, jolloin nielujen tulee olla päästöjä suuremmat.

*Kuva 3. Maakunnan ilmastopäästöt, poistuma ja hiilitase vuosina 2018 ja 2023*. *Laskentamenetelmissä on eroa vuosien välillä ja siten tulokset eivät ole täysin vertailukelpoisia.*

Puuston ja maaperän hiilivaraston kasvun vahvistaminen on mahdollista oikein mitoitetuilla, oikea-aikaisilla ja tarkoituksenmukaisilla metsänhoitotoimenpiteillä. Hiilivaraston kasvun lisäksi nykyisiä hiilivarastoja tulisi tukea ja säilyttää. Pohjois-Savon metsät ovat valtaosin talouskäytössä ja kiihtyvässä kasvuvaiheessa ikärakenteensa puolesta, mikä luo hyvät mahdollisuudet nielujen vahvistamiseen. Biomassantuotantoa ohjaavien metsänhoitotoimenpiteiden tulisi vähentää ihmisen toimien vaikutusta luonnollisessa ympäristössä ja parantaa metsien elinvoimaisuutta ja resilienssiä luonnollisten häiriöiden lisääntyessä muuttuvassa ilmastossa.

Metsien kasvua ja hiilensidontaa voidaan vahvistaa muun muassa seuraavilla toimenpiteillä:

Tekemällä istutusta edeltävä maanmuokkaus mahdollisimman kevyesti ja minimoimalla metsäkoneella kulkeminen. Maaperän muokkaus nostaa maaperään varastoitunutta hiiltä hapellisiin olosuhteisiin, mikä kiihdyttää hiilen vapautumista ilmakehään.

Tekemällä uudistaminen istutuksen myötä mahdollisimman nopeasti. Uudistaminen heti päätehakkuuta seuraavana kasvukautena varmistaa, ettei taimen kehitystä häiritsevä pintakasvillisuus pääse kehittymään ennen uuden metsän istutusta.

Istutuksessa metsän tulevaa kasvua ja kehitystä voi tukea valitsemalla kasvupaikalle sopivaa jalostettua taimi- tai siemenmateriaalia.

Puuston kasvaessa oikea-aikaisella taimikonhoidolla ja harvennushakkuilla kasvua ohjataan hyväkasvuisiin puihin. Harvennushakkuilla pyritään myös säätelemään yksittäisten metsäkuvioiden puuston tiheyttä.

Metsän kasvaessa sekapuustoisuudella voi parantaa metsien vastustuskykyä häiriöiden edessä ja sen myötä edelleen hallita mahdollisia tuhoja. Sekapuustoisuus tukee metsän elinvoimaisuutta ja sillä voi myös rajata mahdollisten ilmastonmuutoksen aiheuttamien luonnollisten häiriöiden laajuutta. Sekapuustoiset metsät edistävät myös metsän monimuotoisuutta, joka edelleen ylläpitää metsien kasvukuntoa.

Harvennusvoimakkuuden vähentämisellä on mahdollista tukea hiilinielua lyhyelläkin aikavälillä. Pitkällä aikavälillä, kiertoajan pidentäminen ylläpitää hiilivarastoa. Suomen luontoa määrittävässä boreaalisessa metsässä kiertoaikaa on mahdollista pidentää runsaastikin ennen kuin kasvu hidastuu merkittävästi.

Ihmisen toimin on myös mahdollista kiihdyttää kasvua, esimerkiksi lannoituksen myötä, mikä voimistaa hiilinielua. Tuhkalannoitus on luonnollinen keino lisätä puuston kasvua ilman kemiallisten lannoitteiden kaltaista käänteistä vaikutusta ilmastoon ja elinympäristöön. Kestävän metsänhoidon tulisikin tukea erilaisia ekosysteemin tuottamia hyötyjä ilman, että yhden suosiminen merkittävästi heikentäisi mahdollisuuksia tuottaa muita – nyt tai tulevaisuudessa.